Kuka Merja?

Olen vihreä poliitikko, järjestöaktiivi ja feministi. Kotoisin olen Pohjois-Savosta, mutta nyttemmin kotiutunut tiiviisti Helsinkiin. Vihreissä olen vaikuttanut vuodesta 2008 lähtien.

Olen

  • kansanedustajan avustaja Vihreässä eduskuntaryhmässä
  • filosofian maisteri, pääaineena historia
  • Vihreiden puoluevaltuuskunnan jäsen, Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja ja Maailman Vihreiden eli Global Greensin hallituksen jäsen.

Politiikassa työskentelen erityisesti tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja syrjimättömyyden puolesta.

Tarinani

Ensimmäiset 19 vuotta elämästäni asuin Tuusniemellä, vajaan 3 000 asukkaan paikkakunnalla, joka yllättävää kyllä on edelleen onnistunut pysymään itsenäisenä kuntauudistuksista huolimatta. Keskustavoittoisessa maalaiskunnassa ei vihreitä juuri näkynyt, sen sijaan olin mukana partiossa ja lauloin kuorossa. Sydämeltäni vihreä olen kuitenkin ollut aina siitä lähtien, kun 15-vuotiaana luin nuortenlehdestä artikkelin tuotantoeläinten kohtelusta ja ryhdyin kasvissyöjäksi. Vanhemmilleni saarnasin jatkuvasti kierrätyksestä ja valojen sammuttamisesta energiansäästösyistä.

Lukion jälkeen muutin Jyväskylään opiskelemaan Suomen historiaa, ja päädyin saman tien myös ainejärjestöni hallitukseen. Ylioppilaskuntapolitiikkaan sotkeennuin kuitenkin vasta muutettuani Ouluun vuonna 2007 jatkamaan opintojani. Toimin useammassa opiskelijajärjestössä, lopulta myös Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. Arvokonservatiivisessa Oulussa vihreän olo ei aina ollut helppo, mutta hallitusvuosi oli silti mieletön kokemus. Tunsin löytäneeni kutsumukseni järjestömaailmasta ja vaikuttamisesta.

Olin vihdoin liittynyt puolueen jäseneksi vuonna 2008, ja huomasin välittömästi tulleeni ylipuhutuksi ehdokkaaksi Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton opiskelijavaltuuskuntaan. En oikein edes tiennyt, mihin olin hakemassa, mutta tulin valituksi ja jäin sille tielleni – toimin myös liiton hallituksessa, useana vuonna kansainvälisten asioiden työryhmässä ja lopulta Euroopan vihreiden nuorten liiton hallituksessa.

Helsinkiin muutin keväällä 2011 saatuani töitä opiskelijapolitiikan parista. Pikkupaikkakuntalaisena olin aikoinani päättänyt periaatteen vuoksi, että Helsinkiin en mene, mutta pääkaupunkiseudun työmahdollisuudet ja arvoliberaali ilmapiiri muuttivat jossain vaiheessa mielen. Nyt Helsinki tuntuu kodilta, josta voi löytyä oma kolonen myös minunlaiselleni ihmiselle.

Kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen aloitin työt Vihreässä eduskuntaryhmässä kansanedustaja Krista Mikkosen avustajana. Työ on ollut unelmien täyttymys monella tapaa. On ollut hienoa päästä tekemään täysipäiväisesti töitä vihreiden arvojen puolesta ja saada siitä vielä palkkaa.

Vihreissä toimiminen on tarjonnut mahtavia kokemuksia ja yhteisöllisyyden tunnetta. Vihreät muodostavat joukon, johon tunnen voivani kuulua mielipiteineni ja maailmanparannushaluineni ja Helsinki kaupungin, jossa voin niitä toteuttaa. Nyt vaikutan Vihreissä kansainvälisten asioiden parissa ja toteutan tasa-arvoa sekä puolueen sisällä että Helsingin tasa-arvotoimikunnassa.

Advertisements