Häiriöoppilaat on saatava avun piiriin

Helsingin Sanomat uutisoi tänään koulujen hälyttävän huonosta opetusrauhasta. Vaikka olin aikaisemminkin lukenut väkivaltaisista oppilaista ja kuullut vaikeista luokista opettajatutuiltani, tuli häiriökäyttäytymisen yleisyys silti yllätyksenä.

Kouluissa tapahtuvaan väkivaltaan pitää olla nollatoleranssi. Lasten fyysinen kurittaminen on lain ja kansainvälisten lasten oikeuksien sopimusten vastaista, mutta samalla tavalla myös opettajien fyysinen koskemattomuus pitää pystyä takaamaan. Naisvaltaisella alalla on kysymys myös naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemisestä. Lisäkuri ei kuitenkaan ole mikään ratkaisu vaikeiden oppilaiden kuriin saamiseksi, kuten HS:n vaalikonevastauksessanikin totesin. Jos oppilaan häiriökäyttäytyminen johtuu psykologisista ongelmista tai neurologisista häiriöistä, se ei ratkea kurittamalla. Tällaisten oppilaiden on päästävä terveydenhuollon piiriin.

Opettajien herättämä kysymys siitä, tulisiko koulukuntoisuudelle määritellä jokin raja, on erinomainen. Jos oppilas ei ole koulussa oppimassa, vaan hoidossa, olisiko jokin muu paikka hänelle sopivampi? Jos oppilas vaatii vierelleen jatkuvaa lapsenvahtia ja keskeyttää opetuksen vähän väliä, hän vaikeuttaa kaikkien muidenkin oppilaiden työskentelyä.

Kaikille ilmainen ja yhdenvertainen peruskoulutus on mahtava saavutus, josta on ilman muuta pidettävä kiinni. Kuitenkin tälläkin hetkellä ongelmaoppilaiden koulupäiviä on lyhennetty muutamaan tuntiin, koska lapset eivät vain yksinkertaisesti pysty työsketelemään pidempään. Lyhennettyjä päiviä tekevät oppilaat eivät siis nytkään suorita samaa oppivelvollisuusmäärää kuin muut oppilaat. Kotiopetus on tietenkin aina vaihtoehto, mutta monesti vaikeudet koulussa tarkoittavat myös vaikeuksia kotona, eivätkä omien ongelmiensa parissa kamppailevat vanhemmat välttämättä pysty opettamaan lastaan kotona. Erityisluokille sijoittamisessakin on omat ongelmansa: oppimis- ja keskittymisvaikeuksiset oppilaat, joilla kuitenkin voi olla kiinnostusta ja halua oppia, kärsivät samassa pienryhmässä olevista väkivaltaisesti käyttäytyvistä oppilaista.

Olisiko siis sairaalakoulujen kapasiteettia lisättävä? Varmasti väkivaltaiset ja raivokohtauksia saavat oppilaat olisi saatava normaaleilta luokilta erityisopetukseen.  Apua tarvitsevien oppilaiden erillisopetukseen on kunnallistasolla löydettävä ratkaisu ja tarvittavat resurssit. Lasten pahoinvointiin on puututtava välittömästi, jos halutaan ennaltaehkäistä samojen lasten syrjäytyminen myöhemmin elämässään. On muistettava, että nopea puuttuminen säästää tulevaisuudessa yhteiskunnan varoja, puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä.

Advertisements

5 Replies to “Häiriöoppilaat on saatava avun piiriin”

  1. En niin tarkasti lukenut hesarin juttua asiasta, mutta lasten ja nuorten hyvinvointi on asia mille pitäisi ehdottomasti lisätä huomiota. Eikä vain koulussa, vain muutenkin. En tunne opettajaa, kenen näkökulmaa olisi, mutta tunnen lasta joka on 10 v ja joka sairastaa jo anorexiaa ja masennusta koska häntä kiusataan niin pahasti – kiusauksen takana on eniten poika jolla on ilmeisesti tosi huonot kotiolosuhteet ja siten huono olo itsellään. Kun koulu onnistui lopulta oikeasti ottaa asiasta kiinni, niin koulussa kiusaaminen loppui – mutta koulun ulkopuolella kiusaaminen lisääntyi. Asuvat siis lähekkäin nämä perheet, ja törmääminen koulun ulkopuolella välttämätön. Mutta pointtini on siis kannustaa että lasten hyvinvointiin pitää panostaa ja ei vaan kouluissa vaan niin että koto-olosuhteitakin otettaisi enemmän huomioon.

    Se on vissiin joku vanhempien “oikeus” kasvattaa lasta niin kuin haluaa ja pidetään lasta kotona niin paljon kun vain mahdollista ja niin pitkään kun vain mahdollista ja jos viedään sijaishoitoon niin heti takasin jos vähän koti-olosuhteet parantuvat. Mutta mitä lapsen oikeuksista? Kuka niitä ajattelee näissä asioissa? Ja joo, varmasti tämäkin lapsi sanoisi että kotona haluaa olla. Mutta hänhän ei tiedä muuta. Joskus kannattaisi ottaa mielestäni silkkihanskat pois ja oikeasti uskaltaa puuttua toisten asioihin!

    Eli toivottavasti jos sinua valitetaan niin oikeesti alat ajaa myös lasten ja nuorten hyvinvointiasiat, tai vähintään kannustaisit niitä, eikä tämä asia huku kaikkiin muihin tärkeisiin asioihin. Lapset ja nuoret ovat kuitenkin tulevaisuus…

  2. Kiitos kommentista, Malin! Sitä, mikä on lapselle parhaaksi, voi olla välillä todella hankala tietää ja toimia sen mukaisesti. Siinä olet kuitenkin oikeassa, että lasten oikeudet on pidettävä mielessä. Lapsilla ja nuorilla on valtuustoissa tosi vähän puolestapuhujia, koska heillä ei ole äänioikeutta. Alle kolmikymppisiä valtuutettuja saa usein etsiä kissojen ja koirien kanssa. Nuorten syrjäytymisestäkin puhutaan paljon, mutta valtuustoissa leikkauspaineet monesti kuitenkin ajavat nuoriin panostamisen ylitse. Minä haluaisin kääntää kysymyksen ympäri ja kysyä, miten paljon huonosti voivat lapset ja nuoret maksavat meille tulevaisuudessa? Ennaltaehkäisy on kuitenkin halvempaa ja tehokkaampaa, ja siihen pitäisi jaksaa panostaa taloudellisesti huonoinakin aikoina. Koulujen kohdalla tämä voi tarkoittaa riittävän pieniä ryhmäkokoja sekä riittävää määrää koulunkäyntiavustajia, koulukuraattoreita ja terveydenhoitajia.

  3. Haluaisin, että paljon enemmän julkisesti tuotaisiin ihmisten tietoisuuteen erilaiset lasten neurologiset sairaudet. Monilla lapsilla ei ole varmaan diagnisoitu. On Tourettea, ADHD:tä jne.

    Kuinka moni opettaja, vanhempi ja sivustakatsoja ymmärtää lapsen syitä käyttäytyä poikkeavasti. Ei ole lapsellakaan monesti helppoa käsittää, miksi hänen tekee mieli käyttäytyä niin tai näin. Hieno lopputyö, tästä voimme ottaa tietoa itsellemme ja jakaa toisillekin

    :http://publications.theseus.fi/bitstream/handle/10024/45793/Manninen_Anu.pdf?sequence=1

    1. Hei, kiitos kommentista ja linkistä! Erittäin mielenkiintoinen opinnäytetyö. Kuten Manninenkin toteaa, diagnoosien saaminen on varmasti helpottunut vuosien ja vuosikymmenten myötä. Tämä ei valitettavasti kuitenkaan takaa vielä sitä, että opettajat, terveydenhoitajat ja muut aikuiset tietäisivät, kuinka toimia sellaisen lapsen kanssa, jolla on todettu neurologinen sairaus tai käytöshäiriö.

      Ainakin opettajille järjestetään koko ajan täydennyskoulutusta, ja tällaisten asioiden saaminen koulutuskalenteriin olisi tärkeää. Uskon, että opettajillakin olisi kiinnostusta saada käytännön neuvoja omaa arkeaan helpottamaan!

      Muutenkin minusta kaikkien ihmisten pitäisi oppia kohtaamaan erilaisuus yksilöllisesti ja arvostaen, olipa se sitten millaista tahansa. Tähän minusta pitäisi opettaa vielä enemmän niin kouluissa kuin kotona.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s